Peili - tuo vanha viholliseni.

Ihana ja kaunis Marissa kysyi Sairaan kaunis maailma -blogissaan, että mitä sinä katsot peilistä? Jäin miettimään tätä aihetta, ehkä vähän inspiroiduinkin ja ennen kaikkea rohkaistuin. Vieno kurkistus pelottavaan peiliin - ei purrut, ei särkynyt - ja pysähtyminen sen äärelle.

Katse osuu ensimmäisenä silmiin, ne ovat ihan unenpöpperössä vielä, unihiekkaakin ripsissä ja silmäkulmissa. Pidän silmistäni, ne ovat kauniin vihreät ja ripset ovat pitkät ja tummat. Oikeastaan ripseni ja kulmakarvani ovat paljon tummemmat kuin olettaa saattaisi, sillä ihoni on luonnostaan melko vaalea; iän myötä pigmenttini on tummentunut ja rusketun helpommin. Hiukseni ovat yön jäljiltä takussa, en ole vielä jaksanut harjata niitä. Ohuet, ruskeat kiehkurat kaartuvat vienoille luonnonkiharoille. Ihoni on kuiva kauttaaltaan - pitäisi muistaa rasvatakin joskus... En ole parhaassa kunnossa tällä hetkellä, normaalipainoinen, mutta vähän pehmoinen. Olen ollut isompikin joskus, kun lääkkeet lihottivat ja pöhöttivät, mutta myös todella paljon pienempi. Toisinaan kaipaan sitä pienuutta, mutta silloin olin fyysisesti rättipoikki. Ylävartaloni ei ole kovin iso, mutta lanteeni ovat leveähköt. Heikoin kohtani ovat reidet, joita en ole harjoittanut pitkään aikaan. Pitäisi, mutta juoksun jäätyä olen vain laiskotellut kävellyt; saisin vartalostani helposti urheilullisemman, en tarvitsisi paljoa työtä. Miksi en sitten tee niin? En tiedä. Yritän kovasti saada itseni taas liikkeelle. No, mutta pohkeet. Ne ovat ihan kuin äidillänikin: melko isot verrattuna muuhun vartalooni ja kokooni. Joskus mietin, miksi ihmeessä pohkeeni ovat niin jättimäiset, mutta enää en jaksa - kyllä ne mukana kuitenkin kulkevat. Kaikkiaan olen melko lyhyt ja sopusuhtainen, hyvin paljon äitini näköinen.

Peili on kauan ollut pahin viholliseni, mutta viime aikoina olen yrittänyt opetella katsomaan itseäni rakastavammin silmin. Tai oikeastaan ylipäätään katsomaan itseäni. On liian raskasta inhota kuvajaistaan, vaikkakin on myös todella raskasta opetella hyväksymään. Arvostamaan. Ehkä jälkimmäinen kuitenkin kannattaa, ettei mene turhaa energiaa itselle vihoitteluun. Täysin turhaa energiaa. Olen liian kauan yrittänyt sulkea silmäni peilien kohdalla, nyt on jo aika katsoa itseä lempeämmin katsein. Tie tulee olemaan edelleenkin pitkä, mutta olen jo niin hyvän matkaa kulkenut, ettei ole enää järkeä kääntyä takaisin - rohkeasti ja päämäärätietoisesti vain eteenpäin!

Tänään kieltäydyn kuuntelemasta solvauksia, joita mieleni peilin kautta huutaa. Tänään on hyvä päivä.