Mitä sinä pelkäät?

Pelko.

Mitä sinä siitä ajattelet?

Minä yhdistän pelon ahdistukseen. Se kietoutuu siihen sekavaan tunnemöykkyyn, jossa myös suru, viha ja monet muut - vielä tunnistamattomat - tunteet myllertävät. Pelko on jotain suurta, mustaa ja no, pelottavaa. Sitä ei haluaisi kohdata, mutta ei sitä karkuunkaan pääse. Se saavuttaa aina, vaikka kuinka juoksisi.

Olin pelokas lapsi. Oikea arkajalka. Pelkäsin isoja autoja, liukuportaita, korkeita paikkoja, vieraita ihmisiä, menettämistä. Eniten pelotti yksinäisyys ja yksin jääminen. Viihdyin toki itsekseni, mutta tarkoitan sitä todellista yksinäisyyttä; avioerolapsuutta ja elämää ilman isää, lastenkotiin joutumista, elämää ilman syliä ja yhteistä iltarukousta. Olen pelokas vieläkin. Pelkään avioeroa, rakastamattomuutta, ystävien lähtemistä. Tuntemista ja sitä, ettei tunne mitään.

Pelkään myös soittaa vieraille ihmisille, varsinkin virallisille tahoille. En uskalla kysyä oikeaa reittiä, kun olen eksyksissä. Pelkään lempeää katsetta ja ystävällisyyttä (ei se kuitenkaan kestä!). Pelkään lapsettomuutta. Riitoja. Että en kelpaa tai ole tarpeeksi.

Kuvat: Google-kuvahaku