2.2.2014

Haaveilla kehtolaulusta

Kipu ei kuole huutamalla. Ei itkemällä. Ei mitenkään. Vakuutan ymmärtäväni kaiken tarkoituksen, mutta valehtelen. Miksi minun sylini jää tyhjäksi?

Olen niin onnellinen ystävistä tuttavista kadunkulkijoista, jotka odottavat sitä suurinta ihmettä, mutta - aina on se mutta. Sana, joka tappaa onnellisuuden, pukee sille katkeruuden kipeät vaatteet ja pakottaa hymyni kertomaan kaikkea muuta kuin totuuden. Kuka odottavalle voisi sanoa, että olen kateellinen ja tukahdutan kyyneleitäni, kun en niitä näyttääkään voi? Niinpä.


5 kommenttia:

  1. Pyydän herkästi ja nätisti. En voimakkaasti enkä pakoittaen. Rukoilen. Että saisit kokemuksen ja uskon isosta sylistä,joka pitää huolta ja antaa turvaa.

    Jumalan suuresta rakkaudesta,jota meidän ymmärryksemme ei voi käsittää. Voimme sen uskoa ja tuntea. Tien sinne me tiedämme ja se tie on Jeesus Kristus,joka kantoi meidän kipumme,tuskamme,rikkinäisyytemme ja voitti synnin kuolemallaan ja lunasti meidät takaisin Taivaallisen isän suureen syliin. Meidät kaikki, jotka ajattelimme että pärjäämme omissa voimissamme. Lahjana ja armosta saamme jättää kaiken Jeesukselle. Laittaa pois oma yksin yrittämisemme ja kääntyä Jeesuksen puoleen ja kertoa. Tässä minä olen. Tällaisena. Haluan antaa elämäni ja koko itseni sinun käsiisi.

    Ja saada aloittaa hoito Jumalan suuressa sylissä. Sylissä joka rakastaa ja tietää myös eheyttämis aikataulun ja muunkinlaisen avun jota tarvitsemme.

    Tärkeää meille kullekkin kelpaavuus,riittävyys,hyväksyntä ja rakkaus.-Pekka-

    VastaaPoista
  2. Kiitän. Muista,olet suunnattoman ARVOKAS. Arvokas Jumalalle. Arvokas läheisille. Arvokas itsellesi. Elämäsi on suunnattoman kaunis lahja. - Pekka-

    VastaaPoista
  3. Hei. Olet ollut mielessäni ja rukouksissani.Toivottavasti olet jaksanut olla. Edes olla. Vain olla.
    Toivon sulle toivoa. Ja myös ihmistä jonka vieressä voit vain olla. Ei välttämättä mitään muuta. -Pekka-

    VastaaPoista