Oikeastaan ei ole ollut sanoja, vaikka olisin halunnut kirjoittaa. En tiedä, onko nytkään, mutta halusin vain ilmoittaa itsestäni. Täällä minä olen. Jossain. Ja pärjään kyllä.
13.2.2014
Siellä sinä, missä minä?
Olen ollut hiljaisuudessa. Opetellut tuntemaan iloa, surua, vihaa. Perustunteita, silti niin pelottavia; miten terve ihminen ne kohtaa? Mitä tarkoittaa perustunne? Mitä jos suru kasvaa liian suureksi ja siihen hukkuu? Tai entä jos viha roihahtaakin liekkeihin, polttaa jalkoja ja lopulta koko ihmisen? Miksi minä en osaa itkeä? Miksi viha hävettää?
Oikeastaan ei ole ollut sanoja, vaikka olisin halunnut kirjoittaa. En tiedä, onko nytkään, mutta halusin vain ilmoittaa itsestäni. Täällä minä olen. Jossain. Ja pärjään kyllä.
Oikeastaan ei ole ollut sanoja, vaikka olisin halunnut kirjoittaa. En tiedä, onko nytkään, mutta halusin vain ilmoittaa itsestäni. Täällä minä olen. Jossain. Ja pärjään kyllä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvä kun kirjoitit. Koita ajatella niin että nyt on lepoaika. Tutustu tunteisiisi levosta käsin,jos se vain on mahdollista. RAUHASSA.Kaikki tunteet itsessään ovat sallittuja. Kaikkien tunteitten toteuttaminen ei.
VastaaPoistaKatsele ulos. Kevättä kohti mennään. Sinnekin hiljalleen.Rauhassa. Kaikki järjestyy.
Lue rauhassa tuttu psalmi 23
-Pekka-
Kevättä kohden, todella. Sitä minä niin odotan.
PoistaIhana kuulla sinusta, meinasin jo eilen ryhtyä kyselemään että olethan hengissä. Minun mielestäni ihminen ei hajoa suuriin tunteisiin vaan niiden tukahduttamiseen ja kieltämiseen. Vaatii rohkeutta olla hyvin surullinen, vihainen tai rakastaa palavasti, mutta kynnyksen ylittäminen ja pelon kohtaaminen on ihan varmasti kaiken sen arvoista. Voimia ja halauksia sinulle ♥ !!
VastaaPoista<3 Täällä pyristellään, vaihtelevin voimin. Halauksin!
Poista