En tiedä, onko kyse "vain" uudesta lääkityksestäni, lapsettomuuden kipeästä viitasta - ja lähes kymmenestä perheenlisäystä odottavasta ystäväpariskunnasta - vai keväästä ja lisääntyneestä valosta. Ehkä se on sekoitus kaikkia tai vain yksittäinen hippunen jostakin, mutta oloni on pahempi kuin aikoihin. Vihaan itseäni, en osaa hengittää, perun tapaamisia, makaan suljetuin silmin hiljaisessa huoneessa ja yritän vain päästä näiden kipeiden päivien ohitse. Haluaisin itkeä tämän kaiken pois, mutta en edelleenkään osaa. Joku on varmasti vienyt kyyneleeni.
Nyt tekisi mieli pyytää anteeksi typerää, turhaa ja säälittävää kirjoitustani, mutta yritän olla tekemättä niin, sillä itsellenihän minä pääasiallisesti näitä kirjoitan.
(Sen sijaan haluan toivottaa uuden lukijan tervetulleeksi!)
Voi rakas ei tarvitse pyytää anteeksi. Yhtään mitään. Kaikki tunteet on sallituuja, anna tulla vaan kaikki. Lähetän täältä niin paljon voimaa kuin vain osaan. Olet <3
VastaaPoistaMinä yritän! :) Kyllähän minä tiedän, että saa tuntea, mutta. Aina se mutta. Kiitos ihana <3
PoistaIkävää, miten ahdistuneisuushäiriösi on pahentunut. Voisipa näille tunteille tehdä itse jotain. Voimia! <3
VastaaPoistaÄlä muuta sano! Jos vaan olisi joku nappi tai vipstaakeli, jolla saisi kaiken inhottavan häviämään kauaspois. Kiitos! <3
PoistaSe tuntuu niin siltä, mitä se on. Se kaivertaa sisintä, ilman mitään selityksiä. Tai jos niitä onkin, ne eivät muuta sitä tunnetta. Tiedä vain, että joka kerta olen käynyt täällä ja nähnyt kaiken, vaikka en ole osannut sanoa mitään. Olen silti ha halaan, kaikessa tyhjyydessänikin ❤️
VastaaPoistaOlet ihana! <3 Kiitos. Olosi voi olla, mutta sanasi eivät ole tyhjiä. Ei ollenkaan.
PoistaSinulla on lupa blogiisi kirjoittaa mitä vain ja sitä ei tarvitse pyydellä anteeksi! Hurjasti voimia <3
VastaaPoistaNiinhän se on. Siinä kai on vain jotain opittua, sellaista, mikä tulee selkäytimestä: anteeksipyyntö ja hiljaisuus. Kiitos <3
Poista