Miten valmiiksi tullaan?

Olen miettinyt usein, mikä pitää minua kiinni syömishäiriöhelvetissä ja masennuksen syvissä vesissä? Kyselen itseltäni, miten muutos tapahtuu? Kuka aukaisee sen oven, jonka kovaan pintaan päätäni jatkuvasti hakkaan?

Miten valmiiksi tullaan silloin kun
Elämä liikaa pelottaa
Voisikohan joku viisaampi selittää, miksi
Itken kun saisin nauraa

Epäonnistumisenpelko saa ennakkoon luovuttamaan

Epävarmuus tulevasta, pistää menneisyyteen kaipaamaan

Jo kauan aikaa sitten pystyin luopumaan ajatuksesta, että syömishäiriö olisi ilkeä tyttö sisälläni, joka käskyttää ja pitää nälässä - ja lopulta vie nälän pois kokonaan. Se tyttö, joka nauraa pirullisesti, kun lisään lasiin vettä ja lasken syömättömiä tunteja, kaloreita, viinirypäleitä, porkkananpalasia, kaurahiutaleita. Kaikkea. Olin aina vihannut laskemista - matematiikkaa kaikessa muodossaan - mutta rakastuin kaloreiden laskemiseen. Grammoja, energiamääriä, makaroneja pienellä lautasellani, nukkumattomia tunteja, juostuja kilometrejä, kulutettuja kilokaloreita. Kaikki muuttui laskemiseksi; tein sitä aamut, päivät, illat, yöt. Teen sitä satunnaisesti edelleen, kun syöksyn pohjalle, mutta voi miten sitä nykyään inhoankaan! Inhoan, mutta rakastan. En osaa elää ilman, en, vaikka kuinka yrittäisin.

Miten lempeiksi tullaan toisilleen
 Jos kauniit sanat ovat unohtuneet
Miten muutoksia itsessään milloinkaan huomaa
Jos niitä ei kukaan näkyviksi peilaa

Rakkaudesta voi haaveilla, mut pelkuri ei koskaan mitään saa

Pitäisi uskaltaa olla läsnä ja toisinaan itseään haavoittaa

Mutta mikä se on - se sietämätön Perkele - joka pitää minua kiinni tuossa kaikessa? Tottumus? Viehätys? Pelko? Hyväksyntä? En todellakaan tiedä. Ehkä se onkin vain tapa, josta en osaa päästä eroon? Näinä sietämättöminä hetkinä ajattelen, miten kaunis on hauras ihminen, jonka luut törröttävät ja raajat ovat hennot kuin vastakasvaneet oksat. Valmiina katkeamaan hetkenä minä hyvänsä ja lähtemään tuulen riepoteltavaksi. Oi, miten vahva ihminen tuolloin onkaan! Vai onko? Olenko minä ollut vahva heikkoina hetkinäni? Olenko oikeasti? (Tässä vaiheessa mieleni syövereistä nousee kipakka huuto, etten ole ikinä niin laihaheikkovahvakaunis ollutkaan! Shhh.)

Muiden joukossa koitan laulaa
Sanoja, jotka liiaksi koskettaa
Siunaa äitiä, siunaa isää
Nyt paremmin tiedän, miksi näin lauletaan

Ehkä vielä joskus. Ehkä. Kyllä? Toivottavasti. 

Irina: Miten valmiiksi tullaan