Äkkisyvää.

Haavat revitään auki, ne syvimmätkin. Jostain vielä vaikenen, vaikka liikummekin samoilla vesillä. Liian lähellä. Enkä minä anna edes vihjettä, että olisi vielä salaisuuksia, jotka pitäisi kertoa. Mutta en minä pysty. Nielen kyyneleet ja muistot. Vapisen ahdistustani.

Myöhäinen ilta tai aikainen aamuyö. 

Hapuilevan humalan peittämiä muistikuvia, toisiinsa sotkeutuneita. 

Ei niitä kukaan uskoisi, tuskin ne edes ovat totta. 

Suuria valheita.

Kiellettyjä sanoja, tekoja. 

Suolaisia kyyneleitä. 

Ei. 

Niin minä sanoin. 

Ei, kuuletko? 

Ehkä vain kuvittelin kaiken.

Eikä sinua enää edes näy. Olet jo mennyt.