Juoksen portaat alas ja haukon henkeäni. En ole varma, olenko hengittänyt ollenkaan viimeiseen puoleen tuntiin. Mistä me edes puhuimme? Asioiden hoitamisen vaikeudesta, toisen turhautumisesta? Minun pahasta olostani? En kuullut heidän sanoistaan edes puolia, näin vain auttavan katseen, jota epätoivoisesti pakoilin. Ja sen miehen, joka on tutumpi kuin kukaan muu. Hänet minä näin.
Ahdistus ei mene pois, se ajaa takaa. Pitää huolen, etten unohda, etten pääse eteenpäin. Ilma ei kulje, ei, vaikka kuinka yritän. Kouristukset kasvavat. Kyyneleiden purot kuivuvat poskilleni ja tuntemattomat ihmiset katsovat minua kuin hullua. Hullu - sehän se! Tietäisivätkin!
Miten kauas tarvitsee juosta saadakseen hengitettyä?
Paha olo tulee aaltoina ja välillä sen alle hukkuu. Mutta sinä uit vastavirtaan, sitkeästi, olet taistelija. <3 <3
VastaaPoistaKiitos, ihana. Niin minä taidan tehdä. Yrittää ainakin.
Poista