Se sanoo, että muutos olisi hyvä asia.
Sen mielestä tasapainoinen äiti on paras äiti.
Se kyselee epäolennaisista asioista.
Se kyselee epäolennaisista asioista.
Se kannustaa aloittamaan pienistä hetkistä.
Se hymähtelee vuoroin kysyvästi ja toteavasti.
Sen kynä pysähtyy, kun sanon, etten usko tulevaisuuteen.
Sen silmät poraavat reikää pikkuaivoihini asti.
Se odottaa.
Ja odottaa.
Ja odottaa.
Ja odottaa.
Ja odottaa.
Se toivoo jotain reaktiota minussa.
Se kehuu, kuinka olen mennyt eteenpäin.
Se saa minut suuttumaan.
Se saa minut suuttumaan.
Se ei ymmärrä enkä minä jaksa selittää.
Sen vaatteet huvittavat hieman.
Se osaa kysyä oikeat kysymykset.
Se käskee kysyä lääkäriltä uutta diagnoosia.
Sen huoneessa on valkoinen naulakko.
Minun tekisi mieli tarttua terävään.
... Sille ei riitä mikään..
VastaaPoistaNo ei..
PoistaOlen oppinut vuosien kuluessa hieman kammoamaan tuota otsikossasi olevaa kysymystä. Se saa ajatukseni hyvin helposti lukkoon. Tilalle astuu kaiken nielevä hiljaisuus ja kiusallinen olo. Mutta toisaalta, ihanaa että edes joku kysyy ja välittää :')
VastaaPoistaPs. Voitko päivittää blogini uuden osoitteen tuohon oikealta löytyvään lukuluetteloon? Eli se on nykyisin: www.kuvatarina.blogspot.fi :') Kiitos (ja anteeksi!). Lupaan olla enää muuttamatta osoitetta :D
Sama homma. Inhoan tuota kysymystä, mutta joka kerta psykologini lausuu nuo sanat ensitöikseen; tietyllä äänenpainolla, lisäten nimeni aina samaan väliin, tauottaen puhettaan juuri sopivasti... Hrrrrh. Siitä on tullut ehkä jo hieman huvittavaa, vaikka kysymystä inhoankin.
PoistaKiitos muistuttamisesta! Olen surkea päivittämään tuota listaa, ja kieltämättä odottanutkin, milloin taas postaat (vaan onko ihme, että saa odottaa, kun on vanha osoite hahah). Selvisipä tämäkin nyt!
Mutta hän välittää. ;) Haleja muru!
VastaaPoistaTekee työtään.
Poista