Kun pato murtui.

Hän sanoo taas, että olen yksi vaikeimmista. Etteivät hoidot todennäköisesti auta eikä tiettyjä tutkimuksia voida tehdä, koska riskit ovat liian suuret. Hän katsoo eri tavoin kuin kukaan lääkäri koskaan; silmissään samanaikaisesti päättäväisyys, lohdutus ja lämpö. Miksi kukaan katsoisi minua noin? Lapsihaaveet saavat isoja säröjä, kun hän laukoo totuuksia. Monet vaikeat tapaukset ovat suosiolla luopuneet ajatuksesta. Mutta minä en halua luovuttaa vielä. Polttavat kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Kukaan ei ehkä koskaan tule kutsumaan minua äidiksi - ei, en suostu siihen!

Myöhemmin putoan ajatusten mustaan aukkoon ja havahdun, kun kahvimuki kaatuu linjastolle. Jostain ilmestyy ystävällinen nainen, hakee uuden tarjottimen ja puhelee mukavia. Siivoaa jälkeni ja kaataa uutta kahvia mukiin. Kiitän, pyydän anteeksi, hymyilen ja itken taas. Miksi kukaan tekisi minulle noin?

*

Kadulla äiti kahden lapsen kanssa. Kaupassa useampi perhe. Netissä video epilepsiakohtauksen saaneesta äidistä. Suru puskee läpi, vaikka kuinka yritän lyödä vastaan. Kierin itsesäälin kuralammikossa, purskahdan taas lohduttomiin kyyneliin. En kestä, vaikka kestän kuitenkin.