Kontrolli(ttomuus).

10.5.
Tekemisen flow. Se vei mukanaan, sai kirjoittamaan totuuksia paperille ja kohtaamaan sen suurimman surun. Kaikki tuntui liian vaivattomalta. Sitten yhtäkkiä tunteet ehtivät ymmärtää, keho sai viestin ja paniikki nosti päätään. Ei näin, ole hiljaa, niele surusi. 

Suljin oven täristen, ahdistus kuristi lonkeroidensa otetta. Talutin pyöräni puistoon ja romahdin maahan kouristusten voimasta. Toiminnalliset kohtaukset jyräsivät ylitseni, hetken kaikki oli vain sumeaa mössöä. Tupakka paloi liian nopeasti, sytytin uuden ja tumppasin sen. Pyörrytti, oksetti, kouristi. En uskaltanut liikkua, en kyennyt hengittämään. Halusin vain kuolla tai edes päästä pois siitä hetkestä, pois itsestäni. Pois pois pois.

Myöhemmin kotona makasin kippurassa lattialla. Puristin toisella kädellä turvaviltin reunaa ja toisella silittelin ruskeaa nukkamattoa. Kouristukset jatkuivat monta tuntia ja koko sen ajan vain makasin matolla toivoen kuolemaa. 

Kaipasin kontrollia - voi kuinka sitä kaipasinkaan! Salaista pientä vihkoani, suunnitelmallista syömättömyyttä, päässäni pyörivää kalorilaskuria, vaa'an pienenevää lukemaa. Ylisuuria vaatteita, luiden teräviä kulmia, kuoppaa vatsani kohdalla. Haluan sen takaisin. Se on minun turvani.

16.5.
Kontrolli. Kaipaan sitä edelleen, vaikka tiedän, ettei pitäisi. Seison vaatekaapin edessä ja kuuntelen Ruokapeikon huutoa. Läski, läski, läski! Laihduta, hyvä nainen, tee se nyt! Vihaan sen ääntä, vihaan koko peikkoa - ja silti ikävöin niitä aikoja, kun kaikki narut olivat käsissäni. Vai oliko sittenkään? Ehkä ei, mutta siltä se tuntui ainakin hetkellisesti. Juuri nyt se olisi enemmän kuin tarpeeksi.