Elämä hyvin lokeroitu, sen struktuuriin voi luottaa. Paljastan sinulle vain häivähdyksen, sen tarkkaan valitun ja hartaasti harkitun. Olen se valkoinen valhe, jota kutsut reippaaksi, osaavaksi, ystäväksi, kollegaksi. Tyttäreksi, oppilaaksi, asiakkaaksi. Vaimoksi. Mutta missä olen kokonainen? En tiedä itsekään.
Siirryn taitavasti lokerosta toiseen, teen jälleen uuden roolisuorituksen.
Miten kokonaiseksi tullaan? Ei näinkään voi elää loputtomiin - siirtyä lokerosta toiseen ja vaihtaa olemusta lennosta. Luulin lokeroivani vain asioita ja elämänsisältöjä, mutta puolivahingossa tulinkin lokeroineeksi itseni. Vai oliko se vahinko sittenkään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti