Kaikki ja ei mitään.

Junan turvallinen vauhti kiskoilla turruttaa kaiken pahan, sen pienimmänkin huolenhippusen. Tässä hetkessä on kaikki ja ei mitään - lähes täydellistä siis. En tiedä, mikä lähtemisessä kiehtoo, mutta antaudun nauttimaan siitä. Matka ei ole pitkä, vain muutama hassu tunti, mutta jokainen minuutti rauhoittaa. Juuri tätä olen kaivannut.

Ei minulla huonosti ole mennyt, ei tosiaan, mutta lähtemisen kaipuu ja tarve asuu sisälläni. Pelottaa sanoa tämä ääneen, mutta pidän elämästäni juuri nyt. On paljon vielä raskaita asioita, syviä haavoja, mutta vielä enemmän on kaikkea nauttimisen arvoista. Ihmisiä, joita rakastaa. Ihmisiä, jotka rakastavat minua. Tanssia, naururyppyjä silmäkulmissa, hiljaisia iltoja. Olen vielä hieman hajalla, mutta en liian pieninä palasina.

Vain se yksi puuttuu - ehkä hetken, kenties aina. Voin vain pitää yllä toivoa, edes pienenpientä, sillä isompaan en kykene.