Sähköiskuja.

Pitkästä aikaa muutama työvuoro. Phuh. Voin kertoa, että loman jälkeen alkuun on hieman hankala päästä; toisaalta taas olen nukkunut töiden jälkeiset yöni erittäin hyvin, mikä on harvinaista. Eli jotain hyvääkin kai. Pidän työstäni, se on kai tärkeää. Pitäisinpä opiskelusta yhtä paljon! En tahdo saada aikaiseksi mitään.

On vaikeaa olla, kun joka toinen minuutti säpsähdän pieneen nykäisyyn tai sähköiskun kaltaiseen tunteeseen. Kiroan taas epilepsiani alimpaan helvettiin. Jo neljättä päivää, eikä se vieläkään anna minun olla rauhassa. Olen onnellinen siitä, ettei isompia kohtauksia ole tullut; vain kahdesti lähipäivien aikana olen mennyt maahan istumaan ja peloissani miettinyt, kuinka suureksi kohtaus voi kasvaa. Ehkä nämä syömäni myrkyt jotenkin toimivat, vaikkakaan eivät ihan tarpeeksi.

Yläkerrassa tömisee ja se raivostuttaa. Miksei ne opi kävelemään hiljempaa? Ja naapurin tyttö räkii niin, että oksettaa. Tänään olisin voinut jäädä nukkumaan. Miksi paha olo ei jo päästä irti?